Kalevala on Suomen kansalliseepos, Elias Lönnrotin kokoama ja toimittama runoelma, joka perustuu hänen vuodesta 1828 alkaen kokoamiinsa suomalais-karjalaisiin kansanrunoihin. Varsinaisen Kalevalan ensimmäinen painos eli Vanha Kalevala ilmestyi vuonna 1835, ja nykyisin pelkkänä Kalevalana tunnettu Uusi Kalevala vuonna 1849. Kalevalan runot ovat kalevalaista runoutta eli ne on tehty kalevalaiseen runomittaan. Kalevalan sisältämät runot eivät ole suoraan runonlaulajien laulamassa muodossa, vaan Lönnrot muokkasi niitä, yhtenäisti ja korjaili niiden kieliasua sekä siirsi joitain osia runoista toiseen paikkaan ja eri asiayhteyteen kuin alun perin muistiin merkityissä runoissa. Säkeistä kolme prosenttia Lönnrot runoili itse muodostamaan yhtenäisiä juonikuvioita. Kalevalan alussa on luomismyytti, jonka mukaan maailma syntyi sotkan munasta. Kalevala kuvaa muun muassa Kalevalan ja Pohjolan kansojen sekä eri päähenkilöiden välisiä kiistoja, kostoreissuja ja kosiomatkoja sekä Sammon rakentamista ja ryöstöä. Tapahtumat päättyvät kristinuskon tuloon. Kalevalalla on Suomessa keskeinen symbolinen asema. Se on Suomen kansalliseepos, joka on nostettu yhdeksi suomalaisen kansallisen kulttuurin kulmakivistä ja merkkipaaluista. Kalevalan rooli suomalaisessa aatehistoriassa ja kansallisen kulttuurin rakentumisessa on kansainvälisestikin vertaansa vailla. Kalevalan on nähty ilmentävän ja kuvastavan kansallista henkeä ja yhtenäisyyttä sekä kansallisia ominaislaatuja. Lisäksi Kalevala on antanut suomalaisille useita erilaisia kansallisia sankaruuskuvia. Kalevala on vaikuttanut Suomessa laajasti myös taiteisiin ja tieteisiin. Nykyisin Kalevalan merkitys on kasvussa myös venäjänkarjalaisten keskuudessa karjalais-suomalaisena kansaneepoksena.